Siirry suoraan sisältöön

Alias

Alias on yksi Pohjoismaiden myydyimmistä lautapeleistä. Se on hauska sanaselityspeli, jossa selitetään sanoja omalle parille mahdollisimman nopeasti. Peli on kehitetty alun perin Suomessa vuonna 1989, ja sen jälkeen se on käännetty jopa 20:lle eri kielelle, ja sitä myydään yli 40:ssä eri maassa.

Mikä on Alias pelin idea?

Alias lautapeli on sanaselityspeli, jossa kisataan pareittain siitä, kumpi pareista arvaa enemmän sanoja nopeammin. Tarkoituksena on pyrkiä selittämään sanat omalle parille kuitenkaan mainitsematta kyseistä sanaa nimeltä. Parin tulee arvata sana oikein. Arvattujen sanojen perusteella parit etenevät pelilaudalla, ja ensimmäisenä maaliin päässyt pelaaja voittaa pelin.

Kuinka Aliasta pelataan?

Alias on helppo lautapeli, jonka pelaamiseen tarvitaan pelilauta ja pelin mukana tulevat kortit. Korteissa on kerrottu selitettävät sanat. Lisäksi Alias peli sisältää tiimalasin, joka käännetään ympäri ennen kuin selittäminen aloitetaan. Kun aika on kulunut loppuun, ei uusia kortteja enää voi ottaa kyseisellä vuorolla, vaan menossa oleva kortti selitetään loppuun ja sitten vuoro siirtyy seuraavalle.

Alias säännöt

Alias lautapelin pelaamiseen tarvitaan vähintään neljä pelaajaa, jotta mukana on ainakin kaksi kahden hengen joukkuetta. Toinen pareista aloittaa selittämisen ja toinen pyrkii arvaamaan selitetyn asian. Selitettävät sanat tulee arvata niiden kirjoitusasussa, eli sillä tavalla kuin ne on esitetty korteissa. Selittäjä ei saa mainita sanaa nimeltä. Jokaisesta parin arvaamasta sanasta joukkue saa edetä laudalla askeleen eteenpäin. Jokaisesta arvaamatta jääneestä sanasta, jotka pari on hypännyt yli, joutuu siirtymään yhden askeleen taaksepäin. Ensimmäisenä maalissa oleva pelaaja voittaa pelin.

Pelin eteneminen

Alias lautapeli etenee seuraavalla tavalla:

  1. Pelaajat jaetaan joukkueisiin.

  2. Kortit sekoitetaan ja jätetään pöydälle kuvapuoli alaspäin.

  3. Se pelaaja, joka aloittaa selittämisen, ottaa itselleen pakasta noin 20 korttia käteensä.

  4. Tiimalasi käännetään ympäri ja pelaaja aloittaa selittämisen.

  5. Aika loppuu, kun tiimalasi on kulunut tyhjäksi.

  6. Pisteet lasketaan, pelinappulaa siirretään ja vuoro siirtyy seuraavalle.

Selitystavat lyhyesti

Pelaajat saavat pelissä selittää, mitä kuva esittää, juuri haluamallaan tavalla. Hän ei saa kuitenkaan mainita sanaa nimeltä, eikä myöskään osia siitä. Jos kyseessä on esimerkiksi sana taskulamppu, ei selittäjä saa sanoa sanaa ”tasku” tai ”lamppu”.

Virheet ja skippaukset

Kortteja selittävä pelaaja saa halutessaan skipata kortin, jos sen selittäminen tuntuu liian haastavalta. Tässä tapauksessa kuitenkin jokaisesta skipatusta kortista joutuu siirtymän yhden askeleen taaksepäin pelilaudalla.

Jos pelaaja virheellisesti käyttää sanaa, joka esiintyy kortissa ja joku huomaa virheen, joutuu hän siirtämään pelinappulaansa yhden askeleen taaksepäin.

Vinkit voittamiseen

Alias lautapeli sisältää paljon selitettävää ja mietittävää. Tämä lautapeli voidaan voittaa hyvällä sanavarastolla ja nopeudella. Voi olla viisasta skipata vaikeimmat ja aikaa vievät kortit, jos kortissa oleva kuva tuntuu liian haastavalta selittää. Tällöin saattaa ehtiä selittämään useammankin kortin, vaikka joutuisi yhden askeleen taaksepäin.

Cluedo

Aliaksen eri versiot

Alias lautapeli on erittäin suosittu ja siksi Tactic on tehnyt siitä lukuisia versioita. Alias Original on pelin perusversio, johon kaikki muutkin pohjautuvat. Pelistä on olemassa esimerkiksi lapsille suunnattu Juniori Alias, Mysteeri Alias, aikuisten Late Night Alias ja Party Alias lautapeli.

Mysteeri Alias

Tactic Mysteeri Alias lautapeli sisältää aivan uudenlaisia haasteita pelaajille. Tässä pelissä korteista löytyviä asioita yhdistää jokin asia ja pelaajien tulee arvata yhdistävä tekijä.

Late Night Alias

Tactic Late Night Alias lautapeli on tehty aikuiseen makuun. Peli sisältää uskaliaita sanoja selitettäväksi ja siksi se sopii vain yli 18-vuotiaille pelaajille.

Party Alias

Tactic Party Alias lautapeli sisältää erityisiä party-ruutuja, joihin joutuessa sanoja selitetään aivan uudella tavalla.

Yhteenveto

Alias on koko perheelle sopiva sanaselityspeli, jota voivat pelata kaikki lapsista vanhuksiin. Sen ikäsuositus on 10+, mutta alle 10-vuotiaille on olemassa lapsille suunnattu Juniori Alias. Jos hauska lautapeli kiinnostaa, on Alias Original hyvä valinta kenelle tahansa. Peli on sekä hauska että jännittävä ja sen parissa viihtyy helposti koko perhe.