Siirry suoraan sisältöön

Palapelit

Perhe kasaa yhdessä palapeliä

Palapelit ovat yleisnimitys erilaisille peleille, joissa on tarkoituksena kasata yhtenäinen kuva irtonaisista paloista. Vaikeusasteesta riippuen palojen määrä vaihtelee suuresti. Perheen pienimmille suunnatuissa peleissä voi olla vain neljä palaa, kun taas ekspertit kasaavat tuhansista paloista koostuvia palapelejä. Normaalisti pelit kasataan suorakaiteen muotoiseksi tauluksi, mutta palapelejä voi kasata myös esimerkiksi viuhkan tai eläimen muotoon. Klassisten kaksiulotteisten kuvien lisäksi markkinoilla on jopa kolmiulotteisia palapelejä, joissa paloista kootaan esimerkiksi kuuluisia rakennuksia tai vaikkapa dinosaurusten luurankoja.

Palapelit tarjoavat monipuolista viihdettä

Palapelit aikuisille eivät ole enää siis pelkästään taulujen kasaamista sadoista paloista, vaan osa haastaa pelaajat harjoittamaan myös kolmiulotteista ajattelua. Myös palojen muoto voi vaihdella ja markkinoilla on jopa täysin läpinäkyviä palapelejä.

Kun aiemmin haastetta haettiin kokoamalla ensin sadan, sitten viidensadan ja lopulta tuhannen tai useamman tuhannen palapelejä, löytyy markkinoilta nykyisin runsaasti uusia haasteita kaikille palapelikonkareille. Kaikkein hurjimmat versiot pelistä saattavat olla jopa täysin yksivärisiä, jolloin palojen yhdistämisestä tulee todellinen aivopähkinä.

Vaikka mukaan mahtuu hyvin villejäkin ideoita, on palapelien perustarkoitus kuitenkin yleisesti ottaen tietyn, laatikon kanteen painetun kuvan kasaaminen. Helpoimpia ovat kirkkaita, eri värejä sisältävät pelit, kun taas saman sävyisistä paloista koottavat palapelit ovat haastavampia.

Palapeleistä saa kauniita tauluja

Monet palapeliharrastajat tekevät kasatuista palapeleistä kehystettyjä tauluja ja sitä tarkoitusta varten on kehitetty aivan oma palapeliliima. Palapelipakkauksessa lukee, kuinka iso palapeli on valmiina, joten sen avulla ostat helposti palapeliin sopivat kehykset.

Lautapelit muuttuvat teknologian kehityksen myötä ja nykyisin valmiiden kuvien lisäksi voit ikuistaa esimerkiksi ottamasi valokuvan seinällesi palapelin muodossa. Nykyaikaisissa palapeleissä vain mielikuvitus tuntuu olevan rajana, sillä tarjolla on esimerkiksi väriä vaihtavia holografisia palapelejä sekä pimeässä hohtavia palapelejä. Myöskään materiaali ei rajoitu enää pelkästään pahviin ja puuhun, vaan palapelin voi nykyisin koota esimerkiksi lasista.