Afrikan tähti

Afrikan tähti on suomalainen lautapeliklassikko, joka on värittänyt monen suomalaisen lapsuusmuistoja jo seitsemän vuosikymmenen ajan. Pelin tarkoituksena on saada käsiinsä Afrikan suurin timantti ja toimittaa se turvallisesti toiseen pelin kahdesta aloituspisteestä.

Pelissä laudalle jaetaan 30 erilaista laattaa, joista yksi sisältää Afrikan tähdeksi nimetyn timantin. Muut laatat vaikuttavat pelin kulkuun eri tavoin ja esimerkiksi hevosenkengän oikeaan aikaan saava pelaaja voi ryöstää voiton itselleen kipittämällä aloituspisteeseen ennen Afrikan tähden löytäjää.

Afrikan tähti peli meneillään

Afrikan tähti vaatii tuuria ja taktikointia

Koska laatat asetetaan laudalle satunnaisessa järjestyksessä, vaatii peli ehdottomasti tuuria. Joskus peli voi loppua yllättävänkin lyhyeen, jos Afrikan tähti paljastuu jo ensimmäisen käännetyn laatan alta. Kaukaisella saarella oleva Afrikan tähti voi puolestaan tehdä pelisessioista hyvinkin pitkiä, koska nopea kulkeminen meriteillä vaatii rahaa.

Vaikka pelissä liikutaan suurimmalta osin eteenpäin sen verran, mitä nopan silmäluku näyttää, tuovat meri- ja ilmareitit vaihtelua matkustustapoihin. Pelilaudalla on Afrikan tähden lisäksi muita jalokiviä, jotka voidaan vaihtaa rahaksi. Tätä rahaa voi sitten käyttää matkustamiseen joko merta pitkin tai lentäen. Varattomat pääsevät uusissa säännöissä liikkumaan merta pitkin, mutta vain pari askelta kerrallaan. Sääntömuutos tehtiin siksi, että mikäli rosvo vei rahat saarella ollessa, jäi pelaaja jumiin.

Aavistuksen epäreilu klassikko

Koska tällaiset lautapelit vaativat enimmäkseen tuuria, voi pelikokemus olla paikoin epäreilu, mikä turhauttaa pelaajaa. Taktikointi toimii siihen asti, kunnes eteen tulee rahat vievä rosvo – sen jälkeen pelaaja on taas pelkän nopanheiton varassa, kunnes seuraava jalokivi löytyy. Koska laatan kääntämiseen tarvitaan nopanheitto 4-6 tai 100 puntaa rahaa, voi varaton pelaaja joutua nopeasti pitkään epäonnen kierteeseen.

Afrikan tähti on kuitenkin suomalainen klassikko, jota monet pelaavat puhtaasti nostalgian takia. Pelistä on julkaistu myös 70-v. juhlapainos, joka vastaa edeltäjäänsä, mutta on eläinteemainen.