Dominion on suosittu lautapeli, joka muistuttaa monella tapaa muita keskiaikaiseen maailmaan keskittyviä lautapelejä. Peli on kuitenkin perusajatukseltaan hieman omaperäisempi ja kiinnostavampi lautapeli, joka valittiin jopa vuonna 2009 Vuoden peli –kilpailussa vuoden aikuisten peliksi. Dominion on hieman monimutkaisempi kuin monet muut samankaltaiset lautapelit ja voittaakseen pelaajien on laitettava aivonystyränsä raksuttamaan.
Pelissä on perinteisiä piirteitä, mutta omaperäinen idea
Harva nykyaikainen lautapeli pystyy tarjoamaan jotain uutta, mutta tässä Dominion on kyllä onnistunut lautapeli. Pelin teemassa tai yleispiirteissä ei sinänsä ole mitään erityistä, mutta toisaalta pelin idea tekee Dominionista kiinnostavan.
Peli etenee siten, että jokainen pelaaja nostaa joka kierroksella viisi korttia pakkaansa. Omalla vuorollaan on mahdollista pelata yksi toimintokortti ja halutessaan pelaaja voi myös ostaa pöydästä yhden kortin, mikäli toimintokortit eivät mahdollista muita ratkaisuja.
Kortteja pystyy ostamaan rahakorteilla ja lisäksi pelissä on mukana pistekortteja, joilla ei pelin aikana ole paljoa merkitystä. Pistekorttien yhteenlaskettu arvo lasketaan vasta pelin lopussa ja se, kuka saa suurimman summan pistekorteista, voittaa pelin.
Ei ole olemassa kovin monia lautapelejä, joita pelataan pelkästään korteilla, ja joka tarjoaa pelaajalle useampia vaihtoehtoja. Pelin aikana pelaajat pääsevät rakentamaan korttipakkaansa, joka voi pelin lopussa olla avain voittoon.
Pelin toimintokortit tarjoavat pelaajalle monia mahdollisuuksia
Erityisesti Dominionin toimintokortit tarjoavat pelaajille monia mahdollisuuksia. Pelissä on mukana 25 erityyppistä toimintokorttia ja joista jokaisesta on yksi kymmenen kortin valikoima. Näiden korttivalikoimien avulla pystyy etenemään pelissä.
Yhteensä Dominionissa on siis noin kolme miljoonaa kymmenen kortin korttivalikoimaa, joista osa on parempia ja osa taas huonompia. Pelaaja voi muodostaa korttivalikoimansa joko ohjekirjan valmiiden ehdotusten mukaisesti tai valitsemalla tai arpomalla kortteja itse valikoimaansa.
Korttien yhdistelmiä on sekä hyviä että huonoja
Koska pelin toimintakorteista voi muodostaa sekä hyviä että huonoja yhdistelmiä, voi pelistä tehdä kiinnostavamman, mikäli pystyy tunnistamaan huonon valikoiman. Dominion-lautapelin huonoja kortteja ovat esimerkiksi noitakortit, joilla ei ole monia lisätoimintoja tai vastakeinoja, joten näiden keräämistä pelaajien on vältettävä. Paremmilla korteilla pystyy haastamaan vastustajia ja pelistä tulee huomattavasti kiinnostavampi.
Jokaisessa pelissä pelaaja voi myös keskittyä erilaisten valikoimien keräämiseen. Jos on aloitteleva pelaaja, kannattaa kerätä aloittelijavalikoima, ja jos taas haluaa kerätä rahaa uusien pelikorttien ostamiseen, kannattaa kerätä rahahanavalikoima. Koska yhdistelmiä on niin monia, on jokainen peli omanlaisensa. Mitä taitavampia pelin pelaajat ovat korttipakkansa rakentamisessa, sitä haastavampi peli tulee olemaan.
Monipuolinen ja kiinnostava korttipeli, joka haastaa pelaajaa pähkäilemään
Dominion on siis monella tapaa kiinnostava korttipeli, jossa tarvitsee hyvää strategiasilmää ja päättelykykyä. Ensinnäkin on pyrittävä rakentamaan oma korttipakkansa ja keräämään myös pistekortteja pelin aikana, mutta toisaalta toimintokorttien avulla voi hankaloittaa muiden pelaajien korttipakanrakentamista. Vaikka Dominion on tavallaan hyvin yksinkertainen korttipeli, pystyy pelistä luomaan niin monia eri variaatioita.
Dominionin teema ei ole kovin erityinen
Vaikka Dominionin idea on mielenkiintoinen, ei pelin teema tarjoa pelaajalle oikeastaan mitään erityistä. Dominionissa seikkaillaan keskiaikaisessa maailmassa, eikä mukana ole erityisesti fantasiaominaisuuksia, ellei sitten noitakortteja lasketa. Jos on tottunut teemaltaan kiinnostaviin peleihin, saattaa siis pettyä, sillä Dominion ei ole temaattisesti kiinnostava.
Dominion sopii strategisten korttipelien ystävälle
Dominion on loistava pelivalinta sellaiselle pelaajalle, joka hakee strategista ja monipuolista korttipeliä. Tässä pelissä pääsee yhdistelemään toimintokortteja niin monella eri tavalla, minkä ansiosta peli on jokaisella kerralla erilainen. Vaikka teemaltaan Dominion on hieman tylsä, pääsee pelissä käyttämään aivonystyröitään oikein kunnolla.